Nenän sivuonteloiden pallolaajennus
Pallolaajennus uusi, potilasystävällisempi tapa poskiontelotulehduksien leikkaushoitoon

Poskionteloleikkauksiin on nyt kehitetty uusi työkalu, joka on käytössä Suomessa ensimmäisenä Pohjoismaista. Kyse on nenäleikkauksiin tarkoitetusta pallolaajennuksesta, joka on tuonut täysin uusia tuulia nenän sivuonteloiden kirurgiaan. Pallolaajentimia on aikaisemmin käytetty verisuonikirurgiassa esimerkiksi sydämen ja muiden verisuonten laajennuksissa. Uusi menetelmä takaa potilaalle perinteistä leikkausta nopeamman ja vaivattomamman tavan hoitaa poskiontelontulehdusta.
Aikaisemmin verisuonikirurgiassa käytettyjä työkaluja on muutettu niin, että niillä pystytään siirtämään myös luuseinämiä. Näin saadaan ahtaat, nenäsivuonteloihin johtavat kanavat avoimiksi.
Uusi menetelmä auttaa samalla tavoin kuin perinteinenkin tähystysleikkaus eli se avaa ahtaita tai tukkeutuneita ulosvirtauskanavia. Sen avulla pystytään kuitenkin välttämään perinteiselle leikkaukselle ominainen normaalien luuseinämien ja limakalvopintojen poistaminen nenästä sekä mahdolliset terävien leikkaustyökalujen käytöstä aiheutuvat komplikaatioriskit.
Verenvuotoa ja kipuja on huomattavasti vähemmän kuin perinteisessä leikkauksessa eikä potilaan tarvitse esimerkiksi käyttää nenätamponeja. Toipuminen sujuu nopeasti eikä pitkää sairaslomaa tai runsasta jälkihoitoa tarvita.
Nopea operaatio, nopea toipuminen
Pallolaajennus tehdään useimmiten paikallispuudutuksessa, joskin pienillä lapsilla ja herkillä aikuisilla käytetään nukutusta. Laajennettavaan ontelokanavaan viedään nenän kautta tähystyskontrollissa ohut ja pehmeäkärkinen vaijeri, ja sen päällä varsinainen pallokatetri.
Pallolaajennusleikkauksista on tehty USA:ssa jo lukuisia tutkimuksia mm. laaja monikeskustutkimus, jossa potilaita on seurattu kahden vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Potilastyytyväisyys on ollut yli 85 prosenttia, eikä uusintaleikkauksia ole jouduttu tekemään sen enempää kuin perinteiselläkään menetelmällä.
Viite: Penttilä M ja Numminen J. Nenän sivuontelotulehduksen hoito pallolaajentimella. Duodecim 2008;124:2533-40.
Edustamme yhdysvaltalaisia Acclarentin valmistamia nenänsivuonteloiden pallolaajennusvälineitä. Katso lisätiedot: www.acclarent.com



